tiistai 11. kesäkuuta 2013

Tokoreenit

Tänään oli tokokurssin toka kerta. Okeiokei, eilen. Tähän bloggaamiseen inspiroituu vaan parhaiten näin öisin. Alkuun sää oli kamala. Sato kaatamalla ja ukkosti. Saku kyl tykkäs, muttta muut ei. Noin puolessa välin sade loppu. Tuli siinä sit todettua, että sateessa toi koira tokoilee hyvin! Voisko siis tän päivän tokokokeessakin sataa? Ehkä viileemmällä ilmalla toi sade ei toimis vireen parantamiseen, mutta tällein kesäsin toimii. Ja jos kokeessa ei sada, niin uimaan vaan kun koepaikan vieressä on kuitenkin järvi.

Ja sitten takaisin itse asiaan, eli reeneihin. Mentiin aikalailla saman kaavan mukaan kuin viimeksikin. Ensin ruutuun juoksua, sitten ruudussa odottaminen + kaukaa maahan käsky. Meillä suju nää niin hyvin, että tehtiin ruutuun lähetys + maahan joka sujui hyvin muuten paitsi ruudussa paikka olis saanu olla keskemmällä. Kokeessa ei kutenkaan pisteitä ois lähteny. :) Sit tuli vuoroon ohjattu nouto. Ensin merkillelähetyksiä. Niihin pitää reenata lisää varmuutta, kun ilman namialustaa tai maan taputtelua Saku ei oo ihan varma mihin pitäis mennä. Eli otetaan pieni askel taaksepäin. Lopuks harjoteltiin suuntia namialustoilla ja ne suju hyvin. Joka kerta lähti oikeeseen suuntaan.

Tosiaan, enää yksi kerta kurssia jäljellä. Ruudun Saku ehtii oppiin, mutta ohjattu nouto. Tai ei sillä niin väliä ehtiikö Saku oppiin, mutta sillä on väliä osaanko ite jatkaa opetusta. Eli ruutu sujuu, mikä suju aika hyvin jo ennen kurssia. Mutta nyt ollaan päästy reenaan ruutua, kun joku on kasannu ruudun valmiiks. Erilaisilla ruutumerkeilläkin pääsee reenaan, niin sitäkään ei sit kotona tarvi ihmetellä. Vois kyl ostaa toisetkin ruutumerkit niin Saku sais vaihtelua.
Mutta ohjattu nouto. Se jää ihan vaiheeseen, mutta nyt kun miettii niin kyllähän senkin opetus luonnistuu. Pitää vaan "ottaa itteensä niskasta kii" ja lähtee kentälle harjotteleen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti