maanantai 17. kesäkuuta 2013

Kehäkettuilua

Nyt ollaankin viikonlopun aikana kierretty oikein urakalla kehiä. Eilen oltiin havannankoirien järkkäämässä mätsärissä Ikealla. Isoissa aikuisissa ja junnuissa. Kehässä oltiin vuorossa lähes vikana. Meitä vastassa oli kultsu, joka oli vielä arempi kuin Saku, joten saatiin punainen nauha. Kirjalliset arvostelutkin saatiin.
   Punaisten kehässä ei sijoituttu. Tuomari vaikutti sijoittavan koiria enempi omien mieltymystensä mukaan, kun katto muita sijoittuneita. Tällä kertaa siis näin.
Arvostelu; kuva kertonee enemmän kuin tuhat sanaa.
Hetken odottelun jälkeen alkoi junnut. Junnuja oli seittemän. Ensin juostiin yhdessä ympäri kaks kierrosta ja sitten oli vuorossa yksilöarvostelu. Yksilöarvostelussa ensin perus seisottaminen + purennan näyttäminen. Ja Saku idiootti luuli et tuomari huitasee kädellä naamaan tai jotain, kun lähti peruuttaan tuomarin lähestyessä edestäpäin. Ihme koira. Sit piti mennä kolmio ja L. Tais olla kulmat aika mielenkiintosia... mut kehä oli turhan pieni, et siel ois mahtunu kunnolla juokseen. :( Ja sit tuomari sano jotain "Menkää tonne sivuun sit oottaan." Sinnehhän me mentiin ja suoraan vaan maahan istuskeleen... oiskohan kuitenkin pitäny viel sesottaa hurtta, kun tuomari kirjotutti arvostelua? :D Noh, meni jo ja eipä kukaan muukaan niin tehny...
...ja JH arvostelu
   Kun kaikki saatiin arvosteltua mentiin taas yhessä ympäri ja tuomari tiputti kaks pois. Sen jälkeen sijoitti 3-5. Me jäätiin viel jäljelle! :) Tuomari pyysi meitä jäljellejääneitä vaihtaan koiria. Sain esitettäväks Leona bichonin. Sitä oli jotenkin outo esittää. Takatassut tais jäädä liikaa rungon alle ja noh liikkeessä en tiiä. Tuomari sit sano et ollaan molemmat tosi hyviä handlereita ja bichonin omistajan sanoi nyt voittavan. Nii joo, mullahan menikin kaikki putkeen... Eli JH-2 oli tulos ja palkinnot oli harvinaisen hyvät.
JH-palkinnot
Tänään sit oli vuorossa samojedien järkkäämä mätsäri ja ihan "kotikentällä". Paikalle kun päästiin niin kyllä oli Sakulla ihmettelemistä mistä ne kaikki koirat oli ilmestynyt. Tutun aidan vieressäkin oli häkki jossa oli iso paha samojedi haukkumassa. Hui kamala, eihän sen ohi voinu mennä. Kyllä Saku siitä si äkkiä juoksi ohi ja päästiin ilmottautumaan. Ilmojonossa meiän edessä oli jo tutuks tullu pieni schapevaavi. :3 Älkää tuoko niitä pentuja mätsäreihin, kiitos.
   Ensin arvosteltiin samojedit ja sit vasta alotettiin muut luokat. Siinä oli siis hyvää aikaa tokoilla. Ja seurata ei voinu kunnolla, kun piti ihmetellä millon mitäkin. Joitain hyviä pätkiä oli, mutta... Sitten tehtiin yks avoimen luoksari ja stoppi oli ihan hyvä. Sen jälkeen oli tarkotus kokeilla voittajaluokan luoksaria, mutta jätin Sakun istuun niin pysähtyminen oli ömh vähän hidas. Eihän sitä ennen puolta väliä kuulu pysähty, vai? Sit jätin maahan ja ai että ku teki hienosti. <3 Oli pakko käydä palkkaamassa molemmista pysäytyksistä välissä, kun teki niin hienosti. Maahanmenon toi on osannu tosi hyvin ilman opettamistakin. Johtuisko siitä, että joskus kun oli pentu tehtiin luoksareita, joissa käskin kesken kaiken maahan? Sillon ees tienny mitään tokoliikkeistä...:D Vai siitä, että maahan käsky on vaan niin vahva? Ei sillä kuitenkaan oo väliä miksi osaa, vaan sillä, että osaa.
sin-3 palkinnot
   Kehää odotellessa vieressä ollu irlanninsusikoiran omistaja kysy, että paljohan näitä koiria viel on jäljellä ja sit puhuttiin jonkin verran tokosta (ja vähän muistakin lajeista). Kehu vielä, kuinka hienosti Saku oli tehnyt. Kiitoskiitos, mutta parempaankin toi pystyy ainakin seuraamisessa. :D Kun vihdoin päästiin kehään, parinamme oli ajokoira. Mitä tekee Saku, kun tuomari tulee tutkimaan? Ensin on melkein hyvin paikallaan ja sit väistää kunnolla. :/ Mikä tolle on tullu. Johtuuko siitä, että on ehkä pientä jumia tulossa lihaksistoon... Hierojalla vois käyttää kohtapuoliin ja sen jälkeen ihmetellään uusiks. Toivottavasti ongelma katoo sillä. Mutta niin, hetken mietittyään tuomari antaa meille sinisen nauhan. Ihan oikein valittu, kun kuitenkin sen verta paljon väisti. Kehän jälkeen kävin sit jotakuta pyytämässä, et syöttäis Sakulle pari herkkua ja rapsuttelis Sakua. Sekin kehu Sakun tokoiluja. Kylläpäs me palj
on kehuja tänään saatiin. :> (niin ja anteeks, että sanon ihmisistä "se" enkä "hän"...) Nauhakehässä olin ihan varma, että ei sijotuttais Sakun väistämisen takia. Tuomari alko kättelemään kehästä poistujia. Me jäätiin jäljelle! Neljännen sijoitti, sit tuli antamaan meille ruusukkeen, että oltais kolmansia. Jee. :) Huomaa kyllä, että tuomarien mielipiteet vaihtelee paljonkin, kun eilen Saku väisti tuomaria huomattavasti vähemmän ja ei sijoittunut. Ja yks hieno ja hyvin esiintyvä briardikaan ei eilen sijoittunut ja tänään oli sinisten ensimmäinen... 
   Kehien jälkeen mentiin vielä viereisen koulun pihaan tokoileen. Harjoteltiin merkkiä ja suuntia siitä, jokka suju ihan hyvin. Reeniä ja lisää reeniä kuitenkin vielä.

Kyllä se kehän kiertäminen väsyttää :>


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti