maanantai 30. joulukuuta 2013

Möyh

Liian paljon tapahtunut, että mitään järjellistä otsikkoa jaksaisin keksiä. Perus "Kuulumisia" tai "Ollaan me vielä hengissä" tms. olisi liian tylsä ja tavallinen.
Mutta tosiaan, mistähän sitä aloittaisi. Hiljaiseloa täällä blogissa ollut nyt seitsemän viikkoa. Ja sitäkin ennen melkein kuukausi hiljaisuutta. Kaikkeahan tässä välissä on ehtinyt tapahtua.

Näytelmiä
Junior Handlerissa käytiin marraskuussa kisaamassa heikolla menestyksellä Jyväskylässä. Rotukehässä pyörähdettiin messarissa lauantaina ja sunnuntaina. Lauantaina tuloksena VAL ERI2 PU3 VA-CACIB ja sunnuntaina VAL ERI3. Ei irronnut voittajatitteliä, mutta en sitä odottanutkaan. Molempina päivinä osallistuttiin myös Kennelliiton Nuorten -joukkueessa HighWay kisaan. Sakun osuus meni hyvin, mutta mutta, joku joukkueesta päätti pysähtyä matkalla olleille houkutuksille ja niimpä ei päästy edes semifinaaleihin. :) Tässä kisattiin siis, kuinka nopeasti koirat tulevat 10m matkalta luokse. Matkalla oli ruokakuppeja (ruokaa niissä), leluja ja luita. Sunnuntaina osallistuttiin myös agiputkikisaan ja se meni ihan hyvin, kunnes olisi pitänyt päästä maaliin ja Sakun mielestä ohi meneminen oli paljo kivempaa.
Niin, lauantaina tuli kerättyä kaikki maholliset näytteet ja muut mukaan herkuiks ja niitä kertykin n. 1,5kg. Myös kaikenlaisiin arvontoihin piti osallistua ja nyt oon voittanu Hai saappaat ja Vitabalansilta jotain ravintolisiä. :)

Agiliitoa
Agikisoissa käytiin 8.12. Hakemassa vitonen yliajalla ja vitonen ilmanyliaikaa. Molemmilla rdoilla ongelmana putket. Yliaika agiradalla Saku käänty putkesta takas. Hups. Hypärillä sitten taas meni ohi, mutta se olikin hankala kohta. Ainakin meille. Ens vuonna sit jatketaan SM-nollien metsästystä mahdollisuuksien mukaan, jos sinne päästäis sit kisailemaan. Eihän sieltä mitään sijoitusta todellakaan tulis, mutta ei se haittaa. Osallistuminen ois kuitenkin kiva kokemus.

Tokoilua
Tokokokeessa käytiin ja tolla olennolla on nykyään maahanmeno-ongelma. Sitä ollaan nyt korjailtu jaja niih. Kokeesta siis kolmostulos 132,5:llä pisteellä. Liikkeestä ei mennyt maahan, niin kuin saatto päätellä ja paikkiksessa meinas jäädä kyynärpäät ylös. Vaikka ei Saku siinä maassa sit viihtyny sen kauempaa, kun et mää ehin kävellä n. 5 askelta. Kappas, joku juoksi mun ohi... Seuraaminen oli jotain kamalaa. Kontakti paikassa x tai y vaiko z. Se on kumma kun seuraamisessa ei voi seurata kunnolla, mut aikalailla aina liikkeestä maahanmenossa seuraa niin hyvin, kun vaan voi. Seuraamisesta saatiin kasi.
Luoksetulo. Se meni hyvin! Ainakin mun mielestä. Ja tuomarikin kommentoi et yks parhaista pysäytyksistä tänään tms. Miks toi stoppi sujuu aina, kun muu ei? Ja on muutes hankala pitää tota stoppia kasassa. Aina jotain vialla.
   a) liikaa vauhtia, joten ei voi pysähtyä
   b) ei kiinnosta pysähtyä, vaan valuuuuuuu
   c) lähtee ravilla ja pysähtyy/valuu, kumpi vaan
   d) kääntyy pysähtyessä vinoon, jos pysähtyy nopeesti, tai jopa lähtee takaspäin
   e) pysäytyksen jälkeen jatkaa ravilla
   f) ennakoi pysähtymisen
Noista ongelmista meillä peraatteessa on f aina, mutta ei silti. Koira tietää et se pysähtyminen on vasta noin puolessa välissä, joten sitä ennen ei pidä ennakoida. Joten tää ei oo niin kauaa ongelma ennen ku ennakointi siirtyy aiemmaks. Ainiin, luoksarista pisteitä 8½.
Liikkeestä seis. Kymppi! Se siis pysähty nopeesti (uskoisin, ei ka muuten kymppiä) eikä kääntyny yhtään lopussa. Noutokin oli kymppi! Ei noussut seisoon/lähtenyt kun kapula osu maahan ja palautti jopa ihan hyvään perusasentoon. En enää muista kuinka paljo parannettavaa, mutta ei se ainakaan ihan kamala ollu.
Kaukot ysi. Vika maahan meno hiiidas ja katto koko ajan taaksepäin, jos vaikka pääsis kotiin. Hypystä seiska, tokalla käskyllä vasta istu ja taas oli katse parkkipaikalla.
Kokonaisvaikutelma kymppi, koska koira keskittyy kuitenkin (yleensä) silloin, kun tehään jotain ja on ilonen. Öö joo, mut sekö ei haittaa yhtään et tuijjottelee muuten aina kun mahollista parkkipaikalle? :D

Ollaan nyt si ton kokeen jälkeen lähinnä paikkista ja ihan vaan maahanmenoakin reenailtu. Kotona lisäks voivoin kaukoja ja nyt parinapäivänä erilaisten esineiden pitoreeniä. Ehkä joo toi ottaa kapulat, myös metskun, suuhunsa, mutta ei se niitä osaa kunnolla pitää.

Hömm, nii, sit aattelin hakea ensvuodeks kennelliiton nuorten tokovalmennukseen. Jos sinne pääsis nii sais ainaki ohjattua reeniä kaks kertaa vuoden aikana.

Muuta jännää
Osallistuin/Saku osallistu Hubertin makupalatestaaja -ehdokkaaks ja meiät valittiin! Herkut saapu tossa pari viikkoa si postiin. Ny pitäis vielä testata mitä mieltä Saku herkuista on ja antaa palautetta niistä. Luulempa, että syö ne ihan mielellään.

Jouluakin vietettiin. Saku herra sai kasan luita. Ja hammastahnan. Ja ruoansäilytyastian. Melkein enemmän lahjoja kuin omistajansa, vaikka se on KOIRA. Hah.,


Hyvää myöhästä Joulua ja hyvää uutta vuotta ja älkäähän ampuko raketteja etuajassa ettei hurtat pelkää, vaikke Saku raketteja pelkääkään. Ja tavallaan se on hyvää siedätystä koiralle... mut ei silti oo kiva. Kiitos ja kuulemiin, jos vaikka taas aktivoituisin tän blogin kaa.

Tää blogin ulkoasu ei kyllä ihan sään mukanen oo, mutta en nyt siihen mitään harmaata ja synkkää ala kehitteleen tilalle. Jotain talvista mahdollisesti joskus, jos lunta tulee. Jos ei niin sitten saatte ihastella tuota kesäisyyttä. :>