sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Katsaus menneeseen vuoteen

Eli siis, mitä meidän piti viime vuonna tehä, ja mitä sitten todellisuudessas saimme aikaan. Katsotaampa. (kursivoidut kohdat vuoden takaisesta blogitekstistäni)

"Tokossa tavotteena koulari avoimesta ja voittajaluokasta ykköstulos. ... Ettei mee pelkäks tulosten tavotteluks niin pitäis osallistua Nuorten SM:iin ja rotumestiksiin. Jos rotumestikset on jossain kohtuullisen matkan päässä. Ja tammikuussa haku kennelliiton nuorille toko-ohjaajille tarkotettuun valmennusryhmään, johon kuuluu vuoden aikana 2 leiriä. ..."

Totatota. Yhtä ykköstulosta vajaaks jäi koulari, joten eipä sitten voittajaluokkaakaan korkattu. Nuorten SM:iin osallistuttiin ja hyvällä menestykselläkin jopa. :) Rotumestaruuksissakin käytiin, vähän huonommalla menestyksellä. Sijoitus kyllä oli hyvä, mutta tulos sitten ei niinkään. Eipä sinne tokovalkkuunkaan haettu, koska iskä kielsi. Ei ton olennon kaa muka voi olla missään yötä... mutta kyllä voi! Se on todistettu.

"Agissa ois tarkotus nousta kolmosiin. Ja osallistua Nuorten SM:iin ja rotumestiksiin, niin kuin tokossakin. Piirinmestaruuteenkin osallistutaan jos noustaan kolmosiin ennen sitä..."

Kaikki toteutettu. JES! Ja hyvin tuloksinkin muut, paitsi Nuorten SM:t. Mutta ei kaikessa voi onnistua.

"Rallytokossa ... vähintään mestariluokan korkkaus. SM:iin voitais osallistua riippuen missä on ja epävirallinen valionarvokin voitais yrittää saada jos kisoja riittää. ..."

Mestariluokkaan noustiin ja SM:iin osallistuttiin. Valionarvoa ei sitten yritettykkään erityisemmin metsästää, eikä edes koulutustunnusta, koska sama juttu ois uusiks ens vuonna lajin virallistumisen myötä.

"Näyttelyitä kierretään sen verta, että saadaan Suomesta se toinen CACIB, ainakin yritetään. Ulkomaille vois eksyä. Ainakin Tallinna Winneriin jos saan luvan lähteä. Ja sieltäkin tietysti tavoitteena CACIB ja valionarvo. ..."

CACIB saatiin ja kolmaskin vahvistuu messarista. Ulkomaille ei vielä tänä vuonna kuitenkaan päästy.

"Junior Handlerissa mahollisimman paljon kisoja, minne vaan pääsen lähteen. :D Yritän tutustua johkin uuteen rotuun (lampuri<3) ja muutenkin oppia esittämään koiruuksia."

Ei kyllä hirveesti tullu kierreltyä, enkä lampuriakaan mistään taikonu hihnanpäähän...

"Koiratanssissa tavotteena saada ALOsta KM, sen korkeempia tavotteita huono asettaa, ku kisojakaan ei hirveesti oo..."

Hahhah, yksissä kisoissa jopa käytiin ja nekin huonolla menestyksellä. Ehkä tää ei ees oo meiän laji.

"Luonnetestiin Sakun aatteli raahata ens vuoden puolella ..."

Kyllä mää kahesta testistä kysyin paikkaa! Mut oli sit täynnä. :(

"Sitten se iänikuinen BH ..."

Ei tullu käytyä, ehkä joskus.

"Silmä- ja polvitarkit jos ens vuonna sais aikaseks? Epäilen, mut sekin kuuluu suunnitelmiin :D"

Eipä näitäkään hoidettu.


Kolmosiin nousu
Nuorten toko-SM

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti