torstai 31. heinäkuuta 2014

Pelkoja

Aluks aattelin kertoo teille perinteisesti et silloin ja tällöin tehtiin tuota ja tätä. Eilinen lenkin, tokotreenit ja tämän päiväinen ukkonen kuitenkin muutti mielen. Olin kolme viikkoa kielimatkalla ja sen jälkeen Saku on kuin toinen koira. Tai ei, Saku on yhtä epävarma, kun oli alle vuosikkaana, ilman räyhäämistä, mutta ääniherkkyyden kanssa.

Eilen käytiin postista hakemassa viron valionarvotodistus ja ruusuke. Ylitimme tien, jonka jälkeen takaa meni auto. Ehkä tavallista kovaäänisempi, mutta ennen Saku olisi todennäköisesti vain vilkaissut mitä tapahtuu. Tällä kertaa reaktio oli kuitenkin pako.Matkalla kävelimme myös pienen ihmisjoukon (neljä ihmistä) keskeltä. Saku vilkuili hirveän paineistuneen näköisenä puolelta toiselle. Rattaiden tullessa vastaan Saku meni kävelytien toiseen reunaan ohittamaan ja näytti vähän samalta kuin bortsut "paimenkoomassa". Mutta ei Saku niitä mitenkään paimentanut...

Tokoreeneissä pääasiassa oli ihan ilosta menoo, mut välillä oli jotenkin paineistuneen olonen, ei kuitenkaan pahasti. Ihan treenien lopussa alkoi ukkostaan ja sitä Saku pelkäs. Tänään taas ukkosti ja vaikka oltiin sisällä, niin Saku pelkäsi ja kuola valui...

Lyhyesti sanottuna, mitä näiden kolmen viikon aikana on tapahtunut?

Mainostettakoon vielä lopuksi arvontaa, jotta saan enemmän arpoja. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti